Vossikalla Kuopiossa (Kuopion viimeinen vossikka)

Veljmies hallin itäpäässä kalan kanssa vehtaa,
alasti en sillä lailla esiintyä kehtaa.
Siskotyttö länsipäässä seurakseni riittää,
eihän ruuna paljon pyydä, vähästä jo kiittää.
Kierrän torin kerran pari, asemalle ravaan,
siellä kukat hoitamatta, raanani mä avaan.
Turisteja kärryyn pakkaan, silmäykset luodaan,
satamassa ämpärillä vettä mulle tuodaan.

Viimeinen mä vossikoista olen Kuopion,
pastilleja syönyt olen suuren laatikon.
Hyvälle mä tuoksun, sekin tiedetään,
sivuääni silloin tällöin sillä siedetään.

Joka päivä saanut olen leipää sekä vettä,
silti en mä vielä nauti kansaneläkettä.
Tytöt usein silittelee harjaa sekä turpaa,
kiitokseksi hörisen: nyt kyytiini mun tulkaa.
Katuja kun ravailen ja nostan vähän häntää,
siihenkin jo naiset pian lapioineen säntää.
Ruusupenkkiin kokkareista saavat uutta multaa,
sillä lailla suuruksesta tulee täyttä kultaa.

Viimeinen mä vossikoista olen Kuopion,
osakseni saanut olen suuren huomion.
Paras (Uskollinen) palvelija aina palkitaan,
laulussakin nämä hommat silloin mainitaan.

Kyydissä on mulla olleet narrit sekä herrat,
lauluja mä säestänyt olen monet kerrat.
Aina en mä yllä edes ylimmäisiin ääniin,
mahdu eivät luontoäänen tuoksut yhteen lääniin.
Herrojenkin jutut olen kuullut moneen kertaan,
siellähän ne aina ovat, tiedän mihin vertaan.
Askel kun mun lyhenee, niin itsekseni tuumaan,
saunalenkillä mä vielä tämän homman kruunaan.

Viimeinen mä vossikoista olen Kuopion,
vanhaksi jo käynyt olen, saanut suosion.
Hyvästejä tässä( kohta) viimein heitetään,
pronssipatsas mulle tehdään, loimin peitetään.