Syksyn kukka

On syksyn kukka kaunein vielä nupussaan,
suo kuulas taivas sille valoaan
ja värjää liljan hennon ruskavärein loistollaan.
Se terälehdet avaa odottaen poimijaa,
se hiljaa väräjää, sen kaipuu herättää,
se katsoo kulkijaa, sen katse rakastaa.

Aamun tullen taika katoaa,
on hallankukka pois kun usva hajoaa.
Yön lempeys sen sulle hetkeks lahjoittaa
ja kukka syksyinen taas oottaa poimijaa.

Jo syksyn kukka kaunein herää unestaan
ja viime sätein luo päivä kajoaan.
Se kutsuu katsein herkin kertomalla onnestaan
ja hyväillen sen jakaa, hetkisen sun omistaa,
se hiljaa väräjää, sen kaipuu herättää,
se vartoo ottajaa, sen sydän rakastaa.

Aamun tullen taika katoaa,
on hallankukka pois kun usva hajoaa.
Yön lempeys sen sulle hetkeks lahjoittaa,
ja kukka syksyinen taas oottaa poimijaa.

säv. E. Vepsäläinen, sov. M. Sepponen, san. N. Munde, es. Katja
Finmd0700001
2007