Pihkovan Lilja

Jo saapui kevät, lempemme aika,
sen hyväilyjä koettiin.
tuulet metsän soi kaipausta,
toi syke toivon sydämiin.
Haaveilla sain, katse sun kutsui,
sytytit mun silloin tunteisiin,
rakastin, elin luonas,
olin sun ja uskoin unelmiin.

Jo saapui kevät, tunteiden taika,
sen viestejä me availtiin.
Tuulet meille kaipausta soivat,
jäi sävel mieliin herkimpiin.
Haaveilla sain, katse sun kutsui,
katseisiin sun hukuin hellimpiin,
sen kaiken kanssasi koin, sä
tulit luo ja veit mun taivaisiin.

Kanssas kahden tahtoisin mä vaeltaa,
sydämeesi jäisin luokses asumaan.
Unohtaa en voi mä sua milloinkaan,
aurinkoon vain käydä, rakastaa.
Sun kanssas kahden tahtoisin mä vaeltaa,
sydämeesi jäisin luokses asumaan.
Unohtaa en voi mä sua milloinkaan,
polku muistojen on meidän onnenmaa.

Unelmaa kevään muistella saan,
luokses saavun mä onnelaan.
Taas kanssas kuljen ja kevättuulen
kuin kuiskeen huultes sun kuulen sanovan:
et taivaan jaat ja sydämesi annat.
Sä olit, kevät, kukka, Lilja Pihkovan.

Sun huultes kuiske on satu kaunein, sä leikein sait mun kahleisiin,
suudelmat nuo loivat purppuroita ja kumpikin me uskottiin.
Viivyit hetken, luotani lähdit, kuivasit pois eron kyyneleen,
vain muistot kevään jäivät, jäi myös jälki, arpi sydämeen...